Kesä alkaa pikkuhiljaa olemaan paketissa joten on aika käydä läpi mitä sen aikana saavutettiin sekä nostaa tavoitetta vastaamaan todellisuutta. Sillä faktahan on se, että kuten urheilussa, myös myynnissä pitää kehittyä ja sen tulee näkyä myös tuloksissa. Yksi näistä kehityksen mittareista on tietenkin vanhojen ennätysten murskaaminen, jota pääsimme todenteolla koskettelemaan Kouvolan Asuntomessuilla.
Vanha tavoitteemme 100 kauppaa päivässä oltiin laitettu jo aiemmin kesällä uusiksi, ja nostettu ennen messuja 160 kauppaan päivässä. Kahdensadan uuden asiakkaan tavoitteesta oltiin kuitenkin vielä kaukana, kunnes koko tiimi ylsi messujen ennätyspäivänä yhteensä 248 uuden asiakkaan hankkimiseen. Tätä kovempaan myyntitulosta en ole vielä 10 ihmisen myyntitiimiltä ständimyynnissä kuullut. Se olkoon epävirallinen ständimyynnin Suomen ennätys. Yhteensä messujen aikana tehtiin sopimus miltei 3% kaikista messukävijöistä. Olkoon se todisteena siitä, että ständimyynti on yksi tehokkaimpia uusasiakashankinnan muotoja! Mielettömästä tuloksesta kiitos kuuluu tietenkin asiakkaille, huipputiimillemme, sekä tietysti timanttiselle yhteistyökumppanille jonka tuotteita voimme käsisydämellä suositella asiakkaalle!

Uusia ennätyksiä paukuttaessa on kuitenkin hyvä pitää jalat maassa ja muistaa, että myynti ei ole sadanmetrin pikajuoksu, vaan lähempänä maratoonia. Jokainen myyjä ymmärtää, että välillä tulee huonompia päiviä tai huonompia viikkoja. Tuloksellisesti heikompaan päivään on paras valmistautua ennakkoon ja miettiä jo valmiiksi, mitä teet kun kauppa ei kulje? Annatko mielellesi periksi vai oletko edelleen varma, että tuotteesi on paras mahdollinen ratkaisu asiakkaasi ongelmaan? Suurin este sinun ja tavoitteesi välissä löytyy usein korviesi välistä!