Paljonko puhelinmyyjä voi tienata?

Puhelinmyyjän palkka voi olla jopa yli 8 000 €/kk

Saamme usein kyselyitä paljonko puhelinmyyjä tienaa tai mikä on hyvän puhelinmyyjän palkka. Oikeaoppisesti suoritettu puhelinmyyntityö on arvokasta tekijälleen, yritykselle sekä myynnin kohteelle. Kun myyntityötä tehdään oikeasta syystä eli asiakkaan auttamisesta ja palvelemisesta niin puhelinmyyjän mahdollisuudet tienata ovat rajattomat. Jos lähtökohtana on se, että puhelinmyyjä haluaa auttaa asiakasta niin ensinnäkin tuotteen tulee olla hyvä, jotta sitä voidaan myydä hyvällä fiiliksellä ja suurella volyymilla. Kun hyvää tuotetta myy hyvä myyjä, vieläpä hyvässä yrityksessä niin puhelinmyynti on kannattavaa ja siitä voidaan maksaa ihan oikeaa palkkaa.  Se paljonko puhelinmyyjä loppupeleissä tienaa, riippuu myös pitkälti siitä paljonko syntyy myyntitulosta.

Vuosi on 2021 ja puhelinmyynnin maine on parantunut huomattavasti ja en ihmettele miksi.

Nykyisin hyvä puhelinmyyjä voi päästä jopa yli 8 000 €/kk ansioihin. Toki tähän ei missä tahansa yrityksessä kuka tahansa pääse ja yritysten maksamissa provisioissakin on valtavia eroja. Mutta silti keskivertokin puhelinmyyjä tienaa helposti yli 4 000 €/kk mikäli taustatyöt on tehty hyvin ja myytävä tuote on oikeasti hyvä ja tarpeellinen.

Toki totta on se, että puhelimessa on kautta-aikojen myyty ties mitä roskaa ylihinnalla ja loppulaskun maksajana toimii asiakas. Ainut taho joka tästä saattaa edes hieman kostua hetkellisesti on yrityksen omistaja. Mutta näiden tuotteiden myynti ei kauaa jatku eikä näillä veijareilla ole mitään tekemistä oikean myyntityön kanssa. Nämä ovat juuri niitä yrityksiä jotka menevät konkurssiin liian vähäisen myynnin takia ja ovat jatkuvasti ongelmissa työntekijöiden kanssa, koska tulot ovat luokkaa 1000 €/kk. Näiden yritysten omistajia ei kiinnosta kouluttaa myyjille oikeaoppista myyntityötä saatika maksaa heille kunnollista korvausta tehdystä työstä, vaan ainut kiinnostuksen kohde on kääriä nopeat rahat pihalle. Onkin tärkeää asiakkaan roolissa erottaa se, että onko myyjän kertoma tarina vakuuttava, onko tuote oikeasti tarpeellinen ja puhuuko myyjä ihan huuhaata? Mikäli tuote ja myyjän spiikki haiskahtaa, ei todellakaan kannata ostaa, koska myyjä tuskin on hyvällä asialla. Mutta luojankiitos kaikki puhelimessa myyvät henkilöt eivät todellakaan kuulu samaan kategoriaan eikä kaikki ole pahalla asialla ja nämäkin mädät omenat on vähenevään päin.

Koska totta on myös se, että hyvä tuote hyvällä myyjällä tuottaa asiakkaalle hyötyä ja parhaassa tapauksessa todella isoa hyötyä. Jos mietitään vaikkapa sähkösopimuksia kauppaavaa puhelinmyyjää? Asiakas maksaa nyt sähkölaskua esimerkiksi 100 €/kk ja saa sähkönmyyjältä soiton. Myyjä saisi pudotettua asiakkaan sähkölaskun esimerkiksi tasolle 80 €/kk. Tämähän tarkoittaa, että asiakas säästää vuositasolla 240€ sanomalla puhelinmyyjälle, että kyllä, minä voin ottaa sinulta tämän sopimuksen. Eli asiakas säästää selvää rahaa samalla kun myyjä saa siitä oman palkkionsa ja onnistumisen tunteen hyvin tehdystä myyntityöstä. Tämähän on täydellisesti onnistunut kauppa ja ainoaksi huoleksi jää, että kuinka montaa asiakasta päivässä kerkeää oikein auttamaan? Ja samalla hyvä esimerkki siitä, että kaikki puhelimessa myyvät myyjät eivät todellakaan ole pahalla asialla.

Puhelinmyyjä tienaa hyvin eikä työ vaadi tutkintoa

Kuten on käynyt ilmi, hyvä puhelinmyyjä tienaa erittäin mukavasti ja työ on siistiä sisätyötä. Moni kyseenalaistaa nämä puhelinmyyntityöstä maksettavat palkat vedoten siihen, että työhön ei tarvita koulutusta tai tutkintoa. Hetkonen? Puhelinmyyntiin tai myyntityöhön ylipäätänsä ei toden totta tarvitse tutkintoa eikä tutkinto ole todellakaan mikään itseisarvo hyville tuloille.

Mutta koulutusta ja jatkuvaa valmennusta myyntityö ja puhelimessa tehtävä myyntityö tarvitsee. Jokainen huippumyyjä joka oikeasti tekee huipputulosta tietää tämän. He opiskelevat käytännössä päivittäin tai viikottain uutta ja pitävät nykyistä osaamistasoaan yllä. Joka päivä mietitään mitä voidaan tehdä paremmin ja hyvä myyjä valmistautuu puheluun jotta asiakas saa oikeasti tehokkaasti ja kattavasti kiinni siitä mitä myyjä haluaa hänelle tarjota.

Syy miksi hyvä puhelinmyyjä tienaa hyvin on se, että hän tekee hyvää tulosta. Hän tuottaa isoa lisäarvoa asiakkailleen ja sitä kautta yritykselle jossa hän työskentelee. Isot palkat maksetaan aina tuotetusta lisäarvosta, ei kokemuksesta tai pitkistä tutkinnoista. Ihan esimerkkinä, on olemassa monia yliopistosta saatavia tutkintoja joiden jälkeen keskipalkat pyörivät 3000€/kk tasolla. Eli pitkä koulutus ei takaa isoja palkkoja millään alalla. Isosti tuotettu lisäarvo takaa ison palkan.

GET STARTED

0$
Kiitos, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!
Miltä kuulostaisi, että sinäkin tienaisit yli 7 000€?
You need to select an item to continue
En usko, että voi tienata 7000 €/kk.

Ok. Tuohon summaan pääseminen on helposti avattavissa numeroilla ja luvut ovat selkeitä. Tiedämme, että kaikilla jotka meille päätyvät on realistinen mahdollisuus päästä tavoitteeseen. Oletko luonteeltasi ahkera ja jaksat tehdä töitä tavoitteiden eteen? Kenties vielä hyvä ottamaan oppia vastaan?

You need to select an item to continue
En kuvailisi itseäni edellämainituiksi.

Selvä. Voit silti tutustua kotisivuihimme ja mikäli herää kysyttävää niin voit olla yhteydessä meihin.

You need to select an item to continue
Tosi hyvältä!

Mahtavaa! Tarjoamme mahdollisuuden huippuhyviin tienesteihin ja sinulta se vaatii oppimiskykyä ja ahkeruutta. Mitä luulet, löytyykö sinulta motivaatiota tavoitella huipputuloja ja asettaa myös tekeminen sille tasolle?

You need to select an item to continue
Hyvä! Jätä yhteystietosi tähän ja olemme sinuun yhteydessä.

The final estimated price is :

Summary

Kuvaus Sisältö Quantity Price
Discount :
Total :

Herää kysymys, miksi kaikki eivät tee näin hyvää ja palkitsevaa työtä?

Vastaus on simppeli: Kaikki eivät siihen pysty. Vaikka myyjä hyvällä tuotteella pystyykin tuottamaan asiakkaalle arvoa ja isoakin hyötyä, niin kaikki asiakkaat eivät lähtökohtaisesti ole valmiita ottamaan apua vastaan. Ilman ammattitaitoista (puhelin)myyjää. Eli myyjän tehtävä onkin poistaa myynnin esteet ja rakentaa luottamus itseensä, edustamaansa yritystä ja tuotettansa kohtaan. Ne jotka tämän taidon osaavat ja ovat valmiita oppimaan ja kehittymään niin tienaavat puhelinmyynnillä erittäin hyviä summia. Ne ovat niitä heppuja jotka ihan todenteolla saavat puhelinmyynnillä yli 8 000 €/kk palkkaa.

 

Jos sinua kiinnostaa minkälaisissa puhelinmyynnin töissä kykenee tienaamaan suuria summia niin klikkaappa tästä

Paljon puhelinmyyjä tienaa

Jaa postaus

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lisää postauksia

Hyvä myyjä, onko sellaista?

Hyvä myyjä on valitettavan monimuotoinen määritelmä ja moni on varmasti kuullut puhuttavan, että yritykset etsivät ”hyvää myyjää” tai jopa ”huippumyyjää”. Tai vastaavasti: oletko kuullut kaverisi,

Lue lisää >>
Asenteen merkitys myyntityössä

Asenne myyntityössä

Mitä tarkoittaa hyvä asenne, myyjän asenne jne.. Monesti työpaikkailmoituksissa haetaan hyvän asenteen omaavaa tyyppiä ja myyntityössä painotetaan asenteen merkitystä. Hyvä asenne on suurin ero huonon

Lue lisää >>

Jaa postaus

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lisää postauksia

Hyvä myyjä, onko sellaista?

Hyvä myyjä on valitettavan monimuotoinen määritelmä ja moni on varmasti kuullut puhuttavan, että yritykset etsivät ”hyvää myyjää” tai jopa ”huippumyyjää”. Tai vastaavasti: oletko kuullut kaverisi,

Lue lisää >>
Asenteen merkitys myyntityössä

Asenne myyntityössä

Mitä tarkoittaa hyvä asenne, myyjän asenne jne.. Monesti työpaikkailmoituksissa haetaan hyvän asenteen omaavaa tyyppiä ja myyntityössä painotetaan asenteen merkitystä. Hyvä asenne on suurin ero huonon

Lue lisää >>
Avaa chat
Tarvitsetko apua?
Myyntiboosti
Moi! Laita meille viestiä jos heräsi kysyttävää tai haluat hakea duunia!