Espanjan tuloksellisin
myyntijengi

Töihin Espanjaan

Myyntiboosti luo menestyjiä - tule mukaan Fuengirolaan

Olemme toimineet tuloksekkaan myyntityön parissa jo yli 5 vuotta. Myyntiboostilla on tehty jo yli 150 000 kauppaa. Joten tiedämme miten tulosta tehdään ja osaamme opettaa sen myös sinulle. Ei ole sattumaa, että 98% meillä alottaneista myyjistä on onnistunut nostamaan kauppamääriään merkittävästi ensimmäisen 2kk aikana. Myyntiboostin tärkeimpiä arvoja ovatkin kova työmoraali ja sitä kautta isojen tuloksien saavuttaminen.

NYT ETSIMME LISÄÄ MYYJIÄ FUENGIROLAN TOIMISTOLLE

Etsimämme tiimiläinen on innostunut oppimaan myyntityön, haluaa menestyä elämässä ja motivoitunut tekemään tulosta myynnin ykköstiimissä. Tiimissä pärjäät mikäli sinulta löytyy asennetta tehdä hyvästä päivästä paras ja huonosta päivästä vähintäänkin hyvä!

Tässä työssä on tarkoitus hankkia asiakkaita sähköyhtiö Helenille. Myytävän tuotteen takana voit seistä täysin ja tuote on sellainen jonka haluat myydä jokaiselle ihmiselle. Pääset Myyntiboostin arvostetun myyntivalmennuksen piiriin ja sinusta tulee takuuvarmasti myynnin huipputekijä. Tienestit eivät tule jättämään kylmäksi ja tekeminen palkitsee varmasti.

Sijainti: Fuengirola

Myyntikokemus: Ei välttämätöntä

Asenne ja työmoraali: Ehdottomasti välttämätöntä

Tilaa uutiskirje

Opi myymään tuloksekkaasti

Tässä työssä hankit uusia asiakkaita sähköyhtiölle. Myyminen tapahtuu puhelimitse kontaktoiden kuluttaja-asiakkaita. Tulet siis tekemään myyntityön tärkeintä ydintehtävää eli asiakashankintaa. Kontaktoit kuluttaja-asiakkaita ja tavoittesi on tehdä heille parempi, edullisempi, ekologisempi ja/tai turvallisempi sähkösopimus. Eli myyjälle maksetaan siitä, että asiakas säästää rahaa tai saa hyötyä edellä mainituilla tavoilla. Myyjän työssä parasta on se, että pystyt aina seisomaan tuotteesi takana ja perustelemaan asiakkaalle hyödyt ja syyt miksi kannattaa ostaa. Myynti tehdään aina tarpeeseen, eikä väkisin tyrkyttämiseen ole tarvetta.

Vaikka varsinainen työ tehdäänkin itsenäisesti niin työ on hyvin yhteisöllistä. Toimistolla on nuorekas ja kannustava ilmapiiri. Tulos ruokkii tulosta, ja meidän toimistolla kaveria ei jätetä pulaan. Toisin sanoen apunasi tuloksen tekoon on yrityksen perustaja, myyntivalmentaja sekä koko muu myyntitiimi. Hyvien tulosten saavuttaminen on taattua.

Mikäli pärjäät tässä työssä niin tulet menestymään missä vain myyntitehtävässä. Tämä on työ mikä kannattaa oppia parhaiden seurassa, koska mikäli osaat tehdä myyntityötä hyvällä tuloksella niin ovet ovat auki aina, kaikkialle.

Tulet viihtymään ja menestymään työssä koska:

"Viihdyn Myyntiboostilla, koska
rakastan tehdä tulosta"

Jos mun pitäisi nyt lähteä nollasta myyntitöihin niin etsisin sellaisen paikan, jossa oikeasti tehdään tulosta hyvällä draivilla. Jos sä haluut olla menestyjä, tehdä paljon rahaa ja saavuttaa sun tavoitteita sun pitää olla valmis tekemään paljon töitä. Ihan sama onko hyvä vai huono päivä niin mä annan kaikkeni. Saattaa kuulostaa raa-alta mutta niin se menee. Silleen sitä tulosta syntyy. Jotta myynnissä voi menestyä niin ei sun tarvi olla valmiiks mikään superstara, vaan kaiken oppii kun on valmis kuuntelemaan muilta ja tekee perässä.

Myyntityössä työmoraali ja se kuinka motivoitunut oot saavuttamaan asioita ratkaisee paljon. Tää on duuni mikä kannattaa oppia, koska tän jälkeen pärjää missä tahansa. Myyntiboosti on antanut mulle paljon ja mä viihdyn täällä, koska myyntityö ja tuloksen teko on mun juttu!

Oletko valmis myymään?

Tässä työssä pärjää olemalla aktiivinen ja valmis oppimaan. Kattavan koulutuspolun ansiosta myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Mukaan mahtuu kokeneet konkarit ja myyntialan uudet tulokkaat. Tärkeintä on se, että olet kunnianhimoinen ja sinulta löytyy halu tehdä tulosta. Eli mikäli olet henkilö joka ei pelkää tehdä töitä isojen tulosten eteen niin saatat olla etsimämme henkilö.

Toimisto sijaitsee Fuengirolassa ja työskentely tapahtuu pääosin toimistolta. Myös etätyömahdollisuus. Työ on kokopäivätyö eikä sovi osa-aikaisille.

Tästä työtehtävästä vastaa:

Matias Lehto

Työn voi aloittaa joustavasti nopeallakin aikataululla, joten ilmoita itsestäsi pian:

Hae mukaan Espanjan parhaiden myyjien tiimiin

Tee elämäsi paras päätös ja hae mukaan Myyntiboostin Espanjan toimistolle. Ilmoita itsestäsi lomakkeen kautta ja soitamme sinulle pian.

Myyjäksi Helsinkiin

Myyjäksi Tampereelle

Elisalle myyjäksi?

Etätyö kokeneille myyjille

B2B-myyjäksi?

Myyjäksi Espanjaan

Avaa chat
Kysyttävää Myyntiboostista?
Myyntiboosti
Moi!
Voit Whatsapata meille mikäli sinua kiinnostaa uudet duunit tai myynnin ulkoistuspalvelut!