
Kevytyrittäjyys – Myyntityötä kevytyrittäjänä?
”Kevytyrittäjäksi lähteminen oli paras päätös ikinä. Olen tehnyt myyntiä jo muutaman vuoden ja pakko sanoa, että
Asioita myyntityöstä, yrittäjyydestä ja myyntialan ajankohtaisimmat uutiset. Täältä voit lukea esimerkiksi mitä myyntityö vaatii tai minkälainen on hyvä myyjä?
”Kevytyrittäjäksi lähteminen oli paras päätös ikinä. Olen tehnyt myyntiä jo muutaman vuoden ja pakko sanoa, että
Oikeaoppinen myynninvalmennus on varma keino oppia myyntityö Myyntityö on kuninkaiden laji ja mikäli tahdot olla
Mitä kaikkea ständimyynnillä voikaan saavuttaa? Vuoden 2018 loppupuolella Myyntiboosti teki oman ja todennäköisesti myös Suomen
Hyvä myyjä on valitettavan monimuotoinen määritelmä ja moni on varmasti kuullut puhuttavan, että yritykset etsivät
Provisiopalkka on tie isoihin ansioihin Pureudutaan myyntityön yhteen oleellisimpaan osa-alueeseen eli provisiopalkkaan. Provikasta liikkuu erinäisiä
Myynnin ulkoistuskumppania valittaessa on lukuisia tekijöitä joita puntaroida. Yksi niistä on varmasti ulkoistamisen hinta. Myynnin